VALIKOITUJA TÖITÄMME

2007
  • Crasmanin julkaisujärjestelmä
  • WWW-sivustot

Nokian Renkaat Oyj

  • Nokian Renkaat

Nokian Renkaiden verkkosivut puhuvat yli kymmentä kieltä

Nokian Renkaat on kasvanut viime vuosina huikeaa vauhtia. Yhtiön kasvun myötä myös verkkopalveluihin kohdistuvat vaatimukset lisääntyvät. Näihin vaatimuksiin Nokian Renkaat on löytänyt vastauksen Crasmanin tuotteista ja palveluista.

Tutustu sivustoon osoitteessa http://www.nokianrenkaat.fi/

Nokian Tyres

Nokian Renkaiden kaltaiselle kansainväliselle pörssiyhtiölle internet on ensiarvoisen tärkeä viestintäkanava. Yhtiöstä ja sen tuotteista ollaan kiinnostuneita niin Euroopan, Venäjän kuin Pohjois-Amerikan markkinoilla, joten verkkosivuista tarvitaan lukuisia eri versioita. Tällä hetkellä NokianTyres.com -sivustosta on kaikkiaan 13 kieliversiota.

Eri kieliversioiden lisäksi sivustojen sisällön määrä kasvaa jatkuvasti, joten tietojen päivittämisen on onnistuttava helposti ja luotettavasti. ”Kyseessä ovat laajat tietokantakokonaisuudet. Sivustomme sisältävät paljon teknistä tietoa eri kielillä. On tärkeää, että jos esimerkiksi jokin rengaskoko muuttuu, se saadaan yhdellä kerralla päivitettyä kaikkiin paikkoihin”, Nokian Renkaiden viestintäpäällikkö Anssi Mäki korostaa.

Sivustojen taustalla Crasmanin toimittama julkaisujärjestelmä

NokianTyres.com -sivustot on toteutettu Crasmanager -verkkopalvelualustalla. Samalla järjestelmällä on toteutettu myös Nokian Heavy Tyres -verkkopalvelu sekä Nokian Renkaat -konserniin kuuluvan Vianor-ketjun pohjoismaiset verkkokaupat ja Euroopan sivustot. Nokian Renkaat on ollut Crasmanin asiakas vuodesta 2003, ja edellinen laajempi uudistus sivustolle toteutettiin vuodenvaihteessa 2007–2008.

Sivustojen kansainvälisyydestä huolimatta niiden hermokeskus sijaitsee tiukasti Suomessa. Verkkopalvelun maaversiot tarjotaan keskitetysti Suomessa olevasta palvelinkeskuksesta. Videoiden jakelussa hyödynnetään Akamain maailmanlaajuista CDN-verkostoa (Content Delivery Network). Crasman on vastannut sivustojen visuaalisesta ja teknisestä toteutuksesta sekä niiden integroinnista. Nokian Renkaat tuottaa sekä NokianTyres.com että Vianor -rengaskauppojen sivujen sisällön, jota räätälöidään tarvittaessa maakohtaisesti.

 

Verkkosivujen on palveltava kaikkia käyttäjäryhmiä

Pörssiyhtiölle on tärkeää, että sijoittajat ja analyytikot saavat oikeaa, ajantasaista ja riittävää tietoa yhtiöstä. Internet kanavana tarjoaa tähän parhaat mahdollisuudet. Pörssitiedot tuottaa ulkopuolinen toimija, ja tiedot integroidaan näkymään suoraan Nokian Renkaiden verkkosivuilla. Myös sijoittajaviestinnän osio on toteutettu Crasmanager-julkaisujärjestelmällä, ja tiedot löytyvät sekä suomeksi että englanniksi.

Rengasvalitsin

”Internet on luonnollisesti koko ajan tärkeämpi viestintäkanava Nokian Renkaille. Verkkosivujen pitää palvella kaikkia kävijöitä, sekä uusia että vanhoja asiakkaitamme. Crasmanin kanssa olemme toteuttaneet esimerkiksi helppokäyttöisen rengasvalitsimen Vianorin verkkosivuille. Meille tärkeä kohderyhmä ovat ne, jotka ovat jo päättäneet hankkia Nokian Renkaat ja haluavat tuotteista lisää tietoa. Verkkosivujemme ensisijainen tavoite on erottautua eduksemme kilpailijoista. Imago on meille tärkeä asia”, viestintäpäällikkö Mäki toteaa.

Nokian Renkaiden globaaliin verkkosivustoon voit tutustua osoitteessa www.nokiantyres.com ja suomenkieliseen sivustoon osoitteessa
www.nokianrenkaat.fi.

Vianorin verkkokaupan voit testata täällä:
http://vianor.fi

Takaisin listaan

Tyytyväisiä asiakkaitamme