Alma Median sijoittajasivut Suomen parhaimmistoa
Alma Media Oyj:n sijoittajasivut valittiin kolmanneksi parhaiksi Pörssisäätiön, Suomen Sijoitusanalyytikoiden yhdistyksen ja Talouselämä-lehden kilpailussa. Alma Media selvisi finaaliin myös viime vuonna, mutta tällä kertaa sijoituksen paranemista auttoi loka-marraskuussa tehty sivustouudistus. Palkintosija osoittaa Crasman Co Ltd:n ja Alma Median yhteistyössä suunnitteleman ja toteuttaman uudistuksen onnistuneen erinomaisesti. Yksi uudistuksen tavoitteista olikin erityisesti palvelun käytettävyyden parantaminen tärkeimpien käyttäjäryhmien, kuten sijoittajien, näkökulmasta katsoen.
Kilpailun karsintakriteerit edellyttivät kaikilta loppukilpailuun päässeiltä sivustoilta monien sisältökriteerien lisäksi helppokäyttöisyyttä, selkeyttä ja tiedon ajantasaisuutta. Tuomaristoon kuuluneen Jarmo Leppiniemen mukaan raati joutui voittajat löytääkseen "etsimään kultaisen jäävuoren platinaisen huipun", sillä kilpailun taso oli erittäin kova.
Pörssiyhtiöiden verkkopalvelut ovat tiedonlähteenä erittäin merkittäviä. Kilpailun tuomaristoon kuuluneen sijoitusanalyytikkojäsenen Kia Aejmelaeusin mukaan tieto on analyytikon tärkein työkalu ja yrityksen sijoittajasivut tiedon tärkeä lähde.
Alma Median konsernisivuston ajantasaisuuden taustalla on ahkerien sisältöpäivittäjien lisäksi keskeisessä osassa myös Crasman Co Ltd:n kehittämä Crasmanager-sisällönhallintajärjestelmä, jota Alma Media Oyj on käyttänyt konsernisivustojensa ylläpitoon vuodesta 1999 lähtien.