Crasman luo lisäarvoa tuottavia ja joustavia digitaalisia ratkaisuja kaupan alan yrityksille.
Maailman digitalisoituessa myös kaupankäynti on viime vuosina siirtynyt ryminällä verkkoon. Muutoksen myötä monet perinteisessä kaupassa asiakkaan ostopäätökseen vaikuttaneet tekijät ovat poistuneet ja ostamisesta on tullut entistä helpompaa.
Samalla kuluttajakäyttäytyminen on muuttunut ja tehnyt asiakkaista aiempaa vaativampia. Verkkopalvelun tulee vastata täydellisesti käyttäjän tarpeisiin, sillä kilpailijan sivusto on aina vain yhden klikkauksen päässä.
Digitalisaation myötä tukku- ja kuluttajakaupan väliset rajat ovat hämärtyneet. Monet uskovat välikäsien poistumiseen, kun valmistajat siirtyvät myymään tuotteitaan yhä enemmän itse. Samalla globalisaatio on hälventänyt maantieteellisten rajojen merkitystä, mikä kiristää kilpailua entisestään.
Suurten kansainvälisten toimijoiden saapuminen Suomen markkinoille näkyy kuluttajille positiivisesti edullisina hintoina. Pienten ja keskisuurten toimijoiden ei välttämättä kannata kilpailla hinnoilla, vaan asiakkaita kannattaa sen sijaan kosiskella korkealuokkaisella käyttäjäkokemuksella. Monipuolinen tuotevalikoima, laadukkaat kuvat ja nopeat toimitukset ovat minimivaatimuksia nykyaikaiselle verkkopalvelulle.
Kokonaisvaltaisen ja yritykselle lisäarvoa tuottavan verkkopalvelun toteuttaminen ei onnistu hetkessä, vaan onnistunut lopputulos vaatii kompastumisia ja niistä oppimista.
Crasmanilla on vuosien kokemus kuluttaja- ja tukkukaupan digitalisoimisesta. Verkkokaupan ja kivijalkamyymälän välinen integraatio maksimoi yrityksesi myyntipotentiaalin tuomalla myymälän valikoiman koko maailman saataville.
Crasmanin toteuttamat menestyksekkäät ratkaisut tuovat asiakasyrityksille mitattavaa lisäarvoa. Monialaisen kokemuksemme mahdollistamia toteutuksia ovat muun muassa erilaiset tuotehaut, tuotetiedon esittämisen ja myynnin prosessien ratkaisut sekä kivijalkamyymälän ja verkkokaupan väliset integraatiot.
Kiinnostuitko? Haluatko kuulla lisää digitaalisista ratkaisuistamme kaupan alalle?
Intersportin laajassa verkkokaupassa liikkuu valtava määrä tietoa, jota Crasmanin ratkaisut ohjaavat.
Lue lisää
Lippuverkkokauppa integroitiin ympäröivään it-infraan ja se mahdollistaa dynaamiset, erilaisia palveluja sisältävät lippupaketit sekä markkinoinnin automaation tehokkaan käytön.
Lue lisää
Familonin monikanavainen verkkopalvelu mahdollistaa elämyksellisen ja henkilökohtaisen asiakaskokemuksen.
Lue lisää
Gummeruksen verkkopalvelua tukeva aineistopankki on integroitu saumattomasti yrityksen omiin järjestelmiin.
Lue lisää
Haltin tuotetietojen hallinnointi yhdenmukaistettiin keskitetyllä PIM-järjestelmällä.
Lue lisää