Matala hierarkia ja inhimillinen työkulttuuri ovat onnistumisen avaintekijöitä. Crasmanilla jokainen tulee kuulluksi ja nähdyksi, sillä ihmiset kohdataan omana itsenään eikä kynnyksiä ole.

Kun digitalisaatio muokkaa työnteon tapoja, ei ihmistä saa unohtaa. Digitalisaation keskellä on tärkeää löytää keinoja, joilla rakennetaan ja turvataan terve ja hyvä työkulttuuri.

Näin sanoo IteWikin haastattelussa Crasmanin People & Culture lead Pinja Kankare.

Crasmanin ytimessä ovat ihmiset

Crasman on 25-vuotias digitoimisto, joka tuottaa laadukkaita verkkokauppoja ja niihin liittyviä palveluita. Pienestä, muutaman hengen kokoisesta yrityksestä on vuosien aikana kasvanut kolmella eri paikkakunnalla toimiva vakaa ja luotettava toimija.

Vaikka juuret ovat vahvasti teknisessä toteuttamisessa, on ollut luontevaa vuosien saatossa siirtyä kohti laajempaa digitaalisen bisneksen asiantuntijuutta.

– Maltillisen kasvun ansiosta on voitu rakentaa kestäviä suhteita asiakkaisiin. Monet yritykset ovatkin pysyneet Crasmanin asiakkaina jo yli vuosikymmenen ajan, kertoo Kankare.

Viihtyvyyden eteen täytyy tehdä jatkuvasti töitä

Crasmanilla on sata työntekijää, joiden tehtävät keskittyvät pääosin koodaamiseen, suunnitteluun ja muotoiluun. 

Crasmanin tärkein tavoite on varmistaa työntekijöiden viihtyvyys, kaikki muu on tyytyväisten ihmisten työn tulosta. Avointa keskustelua käydään jatkuvasti, ilmapiiri on salliva ja tämä toimintatapa näkyy konkreettisesti: Crasmanin henkilöstön vaihtuvuus on toimialan pienimpiä.

Onnistumisten avaintekijöiksi Kankare listaa Crasmanin matalan hierarkian lisäksi rennon ja inhimillisen kulttuurin. 

Matalan hierarkian ansiosta jokainen ihminen saa äänensä kuuluviin ja pääsee vaikuttamaan työtapoihin. Toiminta on rentoa ja samalla ammattitaitoista ja sparraavaa. 

Pienet tiimit varmistavat osaamisen ja kehittymisen tasapainon

Crasmanin arvoja eletään todeksi joka päivä. Esimerkiksi yhteistyö on kaiken toiminnan ytimessä. Pienet tiimit varmistavat osaamisen ja kehittymisen tasapainon. Ne myös mahdollistavat sen, että ympärillä on tekemistä tukevia ihmisiä.

Yhdessä työskentely on myös yksi Crasmanin arvoista. Onkin hyvin tärkeää, että oma arvomaailma kohtaa tulevan työnantajan arvojen kanssa.

Ei riitä, että työpaikka näyttää ja kuulostaa hyvältä, vaan sen pitää myös tuntua hyvältä.

– Kannattaa luottaa omaan tunteeseen ja intuitioon työpaikkaa valitessa, muistuttaa Kankare.

Haluaisitko olla osa Crasmanin maltilla kasvavaa ja ihmislähtöistä porukkaa? Tutustu avoinna oleviin työpaikkoihin tai laita meille avoin hakemus. Koska arvostamme aikaasi, luemme jokaisen hakemuksen ja vastaamme kaikkiin!

Liisa Leinonen avatar