Verkkopalvelun uudistamisen jälkeen hirsitalovalmistaja Kontion sivuston näkyvyys ja kyky tuottaa liidejä on paljon parempi kuin aiemmin. Sivuston kävijöiden käyttäytymistä ja kehitystöiden vaikutusta siihen pystytään nyt myös seuraamaan analytiikan avulla tarkasti.

Kontion verkkosivujen muutoksen taustalla oli täydellinen uudistamistarve. Sivustolla oli vanhentunutta tekniikkaa ja sisältöä, eikä alusta ollut tulevaisuuteen sopiva. Sivuston kehittämismahdollisuudet olivat heikot, eivätkä ne sopineet muuttuvaan markkinaan ja muuttuviin tarpeisiin. Myös mobiilikäyttö oli huomioitava kattavasti uudella sivustolla.

"Crasmanilla on tekninen osaaminen aivan huippuluokkaa. Arvostan, että crasmanilaiset ehdottavat meille uusia ja luovia ratkaisuja sekä haastavat meitä hyvällä tavalla. Meillä on tilauksemme taustalla näkemys ja ajatus, mutta he johdattavat meitä suunniteltua parempaan ratkaisuun", kertoo myynti- ja markkinointijohtaja Jonas Lindeman.

Crasmanin ratkaisu

Kokonaisvaltaiselle verkkosivu-uudistukselle toteutettiin konsepti, visuaalisuus sekä tekninen toiminnallisuus. Tärkeää oli, että lopputuloksessa visuaalinen ilme ja brändi puhuvat samaa kieltä, joten teimme tiivistä yhteistyötä myös Kontion mainostoimistokumppanin kanssa.

Lopputuloksena on moderni ja selkeä kokonaisuus, joka vastaa tämän päivän vaatimuksiin. Toteutuksessa keskeistä on, että sivustoa kehitetään jatkuvasti. Uusi alusta mahdollistaa toimivuuden ja sisällön päivittämisen aina tuoreimpien havaintojen mukaan.

Lisäksi kaikkien Kontion vientimarkkinoiden sivut ovat nyt samalla alustalla. Toteutuksessa on huomioitu myös verkkosivu-uudistuksen rinnalla käynnissä olleen brändityön muutokset.

Tulokset

Kontiolla ollaan erittäin tyytyväisiä lopputulokseen. Sivustolla on hyvin kävijöitä ja he löytävät haluamansa tiedon helposti. Lisäksi sivuston näkyvyys on paljon parempi kuin aiemmin ja Kontiolla pystytään seuraamaan kävijöiden käyttäytymistä sivustolla. Myös sivustolle tehtyjen kehitystoimenpiteiden vaikutuksia on helppo seurata. Sivusto tuottaa Kontiolle aiempaa enemmän liidejä. Kaiken kaikkiaan sivusto saavutti toivotun lopputuloksen.

"Usein IT-projekteissa markkinointi, viestintä ja tekniikka ikään kuin taistelevat keskenään siitä, mikä osio edellä sivusto toteutetaan. Mielestäni tähän ei olekaan täysin oikeita ratkaisuja, mutta Crasmanin kanssa löysimme sivustoomme todella hyvän tasapainon niin, että kaikki osa-alueet saavat loistaa", Jonas Lindeman miettii.

Tutustu Kontion uuteen verkkopalveluun tai lue lisää asiakastarinoitamme.

Crasman avatar