"Markkinoinnin automaatio? Liidien generointi? Landing paget, CRM, SEM ja GDPR? Näin meillä on aina tehty, miksi toimivaa kuviota pitäisi yhtäkkiä joillakin digitaalisilla hömpötyksillä lähteä sotkemaan?"

Messut ovat monelle yritykselle vuoden tärkeimpiä yksittäisiä ponnistuksia asiakashankinnan ja asiakkuussuhteiden vaalimisen kannalta. Niillä lanseerataan usein uusia tuotteita tai palveluita ja markkinointibudjetista saattakin lohjeta merkittävä osa messuille.

Moni yritys satsaa messuosastoon, mutta saattaa jättää messujen ennakko- ja jälkimarkkinoinnin vähemmälle huomiolle. Digitalisaatio on muuttanut messujenkin luonnetta: pelkkä osastolla päivystäminen ei enää riitä, vaan kilpailijoille pärjätäkseen yritysten on oltava läsnä myös sosiaalisessa mediassa.

Asiakkuudenhallinta ja markkinoinnin automaatio pitävät yrityksesi asiakkaidesi mielessä

Potentiaalisten asiakkaiden yhteystietojen raapustaminen ruutuvihkoon tai servetin nurkkaan saattaa johtaa messujen jälkeen kauppoihin, mutta mikäli ensimmäinen puhelu ei johda mihinkään, kontakti hautautuu helposti ikuisiksi ajoiksi paperipinoihin tai lentää suoraan roskikseen. Kun yhteystietoja kerätään esimerkiksi tabletilla tai tietokoneella suoraan digitaaliseen asiakkuudenhallintajärjestelmään, liidit saadaan saman tien mukaan markkinoinnin automaatiokoneistoon pyörimään.  

Digikonstit saattavat äkkiseltään tuntua hankalasti hahmotettavalta kokonaisuudelta, mutta ne ovat lopulta vain nykyaikaisia työkaluja vanhojen ja tuttujen tavoitteiden saavuttamiseen: kiinnostuksen herättämiseen, kontaktien saamiseen, tuotteen tai palvelun markkinointiin ja lopulta kauppojen solmimiseen.

Olemme laatineet kätevän oppaan, joka esittelee parhaat digitaaliset työkalut ja käytännöt parempaan messukontaktien hankintaan ja jälkihoitoon.

Lataa messujen digiopas

 

Lue lisää:

Sakke Somerma avatar