Teknologiauudistus vaatii onnistuakseen myös johtamiskulttuurin uudistuksen, jonka tavoitteena on mahdollistaa monialaisten tiimien toiminta ja mielekäs kehitys. 

Uudessa Crasman Insight -julkaisussamme pureudumme verkkokaupankäynnin suureen teknologiamurrokseen – matkaan monoliittisista jättijärjestelmistä kohti hajautettuja ja nopeammin uudistettavia Composable Commerce -arkkitehtuureita. 

Teknologiauudistus on myös organisaatioajattelun uudistus. Teknologiamurrosten hyödyt jäävät usein lopulta kiikastamaan organisaation kyvystä mukautua siten, että ihmisten toiminta ja uuden teknologian mahdollisuudet toimivat hyvin yhteen. Valitettavan usein lopputuloksena on uusia järjestelmiä, joiden käyttöaste on olematon tai turhautuneita ja vihaisia ihmisiä, jotka eivät koe enää osaavansa tehdä omaa työtään.

Jotta tämä sudenkuoppa vältettäisiin muutoksen keskellä, on syytä uudistaa aktiivisesti myös verkkokauppaa tekevän organisaation johtamiskulttuuria. On myös tärkeää rakentaa tietoisesti uusia taitoja tiimeissä, joissa on aiempaa monialaisempaa osaamista ja enemmän valtaa itsenäiseen päätöksentekoon.

Millaisia taitoja tällaisissa tiimeissä tulisi sitten olla ja kuinka niitä tulisi johtaa? Omien kokemustemme pohjalta jaoimme taidot tiiviisti kolmeen kategoriaan:

1. Monialaisuuden johtaminen

Teknologiamurrosta monoliiteista Composable-arkkitehtuureihin on ajanut liiketoiminnan vaatimusten muutosnopeus. Sama muutosnopeus koskee myös tiimejä ja niiden johtamista.

Tiimien reagointinopeus ja laaja osaaminen. Johtamistapojen ja tiimien on kyettävä sopeutumaan nopeasti muuttuviin asiakkaiden tarpeisiin ja liiketoiminnan vaatimuksiin. Tiimien tulee myös olla monialaisia, jotta toimintanopeus säilyy ja tiimillä on tarvittava osaaminen itsenäiseen päätöksentekoon.

Tietoinen ja pitkäjänteinen muutos. Pariin sanaan tiivistetyt vaatimukset on merkittävästi helpompaa heittää ilmoille kuin toteuttaa käytännössä. Aito monialainen ajattelu ja muiden kuin oman erityisasiantuntijuuden osa-alueen huomioiminen tasavertaisesti vaatii yksilöiltä ja tiimeiltä varsin tietoista ja pitkäjänteistä ponnistelua.

Johtamisessa avainasemassa on kyky johtaa näkökulmien ja osaamisalueiden tasapuolisuutta kehitystyössä – suunnittelusta, teknisestä kehityksestä, data-analytiikasta, markkinoinnista ja verkkokaupan prosesseista täytyy muodostaa kokonaisuus, jota johdetaan liiketoiminnan tavoitteista ja asiakaskokemuksesta lähtien.

Tiimin johtajalta edellytetään siis holistista näkemystä verkkokaupasta laajana kokonaisuutena, ja kykyä tulkita liiketoiminnan tavoitteita ja asiakasymmärrystä konkreettisiksi tavoitteiksi tiimilleen. 

2. Yhteistyökyvyn johtaminen

Siirtyminen verkkokaupan monoliittijärjestelmistä modulaarisiin arkkitehtuureihin ja useista itsenäisistä osista koostuviin kokonaisuuksiin edellyttää eri tiimien tiivistä yhteistyötä sekä yrityksen sisällä että ulkoisten kumppaneiden kanssa.

Yhteistyötaidot ja avoin viestintä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tiimiläisiltä ja kumppaneilta tarvitaan vahvoja viestintätaitoja ja yhteistyöhalukkuutta. Tiimin johtajalta taas kykyä johtaa useita rinnakkaisia tiimejä kohti yhteisiä tavoitteita.

Yksittäisiltä asiantuntijoilta tämä vaatii kykyä hahmottaa oma tekeminen osana laajan verkoston työskentelyä sekä tunnistamista keihin muihin asiantuntijoihin oma tekeminen eniten vaikuttaa. 

Osiensa summa. Tiimin ja kumppaneiden johtajalta edellytetään uudenlaista avoimuutta yhteistyön rakentamiseen eri toimijoiden välille: täytyy olla valmis ja kyvykäs viestimään odotuksia verkoston eri toimijoille sekä sanoittaa sitä, miten toivoo vastuunjaon ja omistajuuden jakautuvan eri tekemisten osalta.

Kumppaneiden tulee taas ymmärtää itsensä osana asiakkaan verkostoa ja kilpailijat osaksi samaa tiimiä; kampittamisen sijaan tavoitteena tulee olla kaikkien menestyminen.

3. Innovaatioajattelun ja psykologisen turvallisuuden johtaminen

Siirtyminen verkkokaupan monoliittijärjestelmistä composable commerce -arkkitehtuureihin tarjoaa aiempaa nopeampia kehityssyklejä ja kehitysmahdollisuuksia.

Käytännössä tämä tarkoittaa mahdollisuutta luoda ja testata nopeasti uusia asiakaskokemukseen tai liiketoiminnan prosesseihin liittyviä asioita.

Nopeat kokeilut, innovointi ja epäonnistumisen lupa. Tiiminvetäjien tehtävänä on rakentaa kulttuuria ja toimintatapoja, joiden avulla kokeilujen tekeminen, “nopea epäonnistuminen” ja innovointi on kannustettavaa ja tavoiteltavaa.

Psykologista turvallisuutta on siis syytä johtaa tavoitteellisesti ja kannustaa tiimiä tekemään jatkuvia kokeiluita (ja niiden myötä epäonnistumaan säännöllisesti) ympäristössä, jossa tiimin onnistumista on perinteisesti mitattu varsin suoraviivaisesti liikevaihdon kasvun, konversion ja esimerkiksi keskiostoksen koon kautta.

Nopeiden kehityssyklien mukanaan tuomat nopeat kokeilut mahdollistavat nimittäin sen, että niiden kautta tiimi löytää aiempaa nopeammin merkittäviä parannuksia.

 

Mistä löytää henkilö, joka pystyy ymmärtämään ja johtamaan näin laajaa kokonaisuutta? Mitä luultavimmin organisaatio saa kasvattaa tällaisen johtajan omin voimin. 

Tärkeää on mahdollistaa ympäristö, jossa modernia verkkokauppatiimiä ja kumppaniverkostoa rakentava henkilö voi oppia omaan rooliinsa ja saada omalta organisaatioltaan siihen riittävästi tukea. 

Samuli Hokkanen avatar