Uusi Google Analytics 4 – tuttavallisemmin GA4 – julkaistiin lokakuussa 2020 ja siitä on tulossa Googlen uusi vakiotyökalu verkkopalveluiden ja mobiilisovellusten seurantaan. GA4 tulee jatkossa korvaamaan Universal Analytics (UA) -tuotteen 1.7.2023.

Voit siis toistaiseksi huoletta jatkaa Universal Analyticsin käyttöä, mutta suosittelen vahvasti asentamaan uuden GA4:n sen rinnalle, koska se on niin helppoa.

Google Analytics 4:n julkaisusta on jo pitkä aika, mutta käyttöönotolla ei edelleenkään ole suurta kiirettä, sillä Googlelle hyvin tuttua ”betamaisuutta” on havaittavissa. Kehitystä GA4:n käyttöliittymässä sekä ominaisuuksissa on tapahtunut – ja tulee tapahtumaan – melkoisen paljon. Otetaan nyt esimerkkinä mukautettujen ulottuvuuksien (custom dimensions) määrittely, josta vielä tällä hetkellä puuttuu tuote- ja sessiokohtainen laajuus (scope). Tulossa kuitenkin ovat.

Jos haluat seurata uusien ominaisuuksien ilmaantumista, niin pistä tämä linkki kirjanmerkkeihin.

Pitkään kesti – ja kesälomatkin meni –, mutta viimein allekirjoittanut nörtti sai itseään niskasta kiinni ja kynäili tämän blogin. Koska aihepiiri on melko moniulotteinen, koin parhaaksi spiikata enimmät höpinät videolle.

Jos et ole ehtinyt tutustua GA4:een lainkaan, suosittelen aloittamaan ensimmäisestä videosta, jossa läpikäydään asentaminen ja toimivuuden testaaminen. Jos Google Analytics 4 on jo asennettu, mutta et ole ehtinyt vielä räätälöimään sitä omaan käyttöösi, voit huoletta skipata ensimmäisen osan. 

Google Analytics 4 - Asentaminen ja käyttöönotto

GA4-ominaisuuden (property) käyttöönotto tapahtuu käytännössä kahvitauon lomassa ja se asentuu nätisti vanhan Universal Analytics -propertyn rinnalle ilman mitään pelkoa olemassa olevan datan menetyksestä tai nykyisen tiedonkeruun rikkoontumisesta.

Oman verkostoni keskuudessa suosittua on ollut ”pistetään päälle ja aletaan ihmettelemään mitä sieltä tulee” -malli, jossa suoritetaan perusasennus ja lähdetään vähin erin rakentelemaan uutta seurantaa. Tämä onkin mitä mainioin tilanne uudistaa datan keruun mallia ja toteuttaa kaikki uudet ideat, joita viime aikoina on pyöritelty.

Oheisella videolla asennetaan uusi Google Analytics 4 -property ja varmistetaan sen toimivuus.

 

Google Analytics 4 - Käyttöliittymä

Kiitos Palmialle ”datan lainaamisesta” tälle esimerkkivideolle, jossa ihmetellään Google Analytics 4:n uutta käyttöliittymää. Datan keruun ja uuden ulkoasun osalta GA4 ei ole mikään viisasten kivi. Tiedonkeruun ja raportoinnin muokkaaminen omia tarpeita vastaavaksi on tärkeintä – ei se mitä Google Analytics -versiota käytetään!

Oheisella videolla siis tutustutaan Palmian GA4-asennukseen, jossa sovelletaan edellä mainittua ”asennetaan ja ihmetellään” -mallia :) Kiitos vielä Palmian huipputiimille! 

 

Google Analytics 4 - Asetukset

Analytiikka ei ole luotettavaa, jos asetukset ovat kierossa. Verkkopalvelun analytiikan oleellisimpia hienosäätöjä ovat aina: 

  • sisäisen kävijäliikenteen tunnistaminen ja suodattaminen
  • ei-toivotun viittausliikenteen (referral traffic) suodattaminen
  • cross-domain tracking eli useamman eri domainin välillä tapahtuvan liikkumisen laskeminen ”yhteen laariin”.

Oheisella videolla käydään läpi tärkeimmät asetukset, jotka tulisi laittaa kuntoon heti Google Analytics 4:n asentamisen jälkeen. 

Google Analytics 4 - Events

Kuten aiemmilla videoilla todettiin, GA4:n datankeruumalli on kokenut täysremontin. Universal Analyticsista tuttu rakenne:

  • Event Category
  • Event Action
  • Event Label
  • Event Value

on heitetty romukoppaan ja tilalla on yksinkertainen malli, jossa jokainen ”tapahtuma / interaktio” verkkosivulla on oma yksilöllinen ”event”. Esimerkiksi:

  • session_start (istunto alkaa)
  • page_view (sivukatselu)
  • click (klikkaus) ja niin edelleen.

Eventin mukana kulkee lisäksi liuta lisäparametrejä (event parameters), jotka tuovat kyseiseen tapahtumaan ylimääräisiä ulottuvuuksia. Esimerkiksi ”click” -eventin mukana kulkee tieto siitä, millä sivulla klikki tapahtui, mitä klikattiin ja minne klikki johtaa.
Oheisella videolla pureudutaan event-seurantaan käytännössä. 

 

Google Analytics 4 – Custom event parameters

GA4:n keräämiä event-tunnisteita on helppo räätälöidä omiin tarpeisiin sopiviksi. Universal Analyticsin kokeneemmille käyttäjille tutut, hieman monimutkaiset Custom Dimensions ”slotit” on hävitetty (kiitos siitä Google). Tilalla on hyvin yksinkertainen malli, jossa analyytikko voi helposti määritellä mitä tahansa lisäparametrejä, jotka kulkevat eventin mukana. Tässä työssä Google Tag Manager on luonnollisesti oiva apuväline.

Oheisella videolla käydään läpi custom event -parametrien luominen ja käyttöönotto. 

 

Google Analytics 4:n käyttö Google Data Studion kanssa?

Uudistuksen mukanaan tuomasta hyvin erilaisesta tietokantarakenteesta johtuen Universal Analyticsiin nojaavat raportit eivät sellaisenaan ole yhteensopivia GA4:n kanssa. 

Jos kaipaat vinkkejä ja asiantuntija-apua GA4-asioihin liittyen

Ota yhteyttä

 

Lue myös: Google lakkauttaa Universal Analyticsin. Mitä nyt kannattaa tehdä.

 

Mika Sormunen avatar