Crasman osti Apteekkariliitolta Suomen johtavan verkkoapteekkialustan oikeudet

Crasman eApteekki on lähes sadalla apteekkiverkkokaupalla Suomen johtava verkkoapteekkialusta. Nykyisen version ovat kehittäneet yhteistyössä Suomen Apteekkariliitto ja Crasman Oy.

Nyt Crasman on ostanut itselleen alustan kaikki oikeudet.

Tukea apteekkien digitalisaatioon talouskurimuksen keskellä

Crasman eApteekin kehitystyön johtoajatus on jatkossa sama kuin sen ensimetreillä. 

“Haluamme tarjota erityisesti pienille ja keskisuurille apteekeille kustannustehokkaan keinon kulkea digitalisaation etulinjassa, palvella asiakkaitaan monipuolisemmin ja vahvistaa näin liiketoimintansa perustaa”, kertoo Crasmanin toimitusjohtaja Samuli Hokkanen.

Hän myös muistuttaa, että verkkokauppa on tärkeä tuotteiden vertailukanava niillekin ihmisille, jotka tekevät ostoksensa kivijalkaliikkeessä, mikä lisää sen tuloksellista ja palvelullista arvoa.

Ominaisuuksissa on huomioitu myös asiakkaiden ostokäyttäytymisen muutos: perinteisten toimitustapojen rinnalla se esimerkiksi mahdollistaa käsikauppatavaran lisäksi reseptilääkkeille tunnin Wolt-pikatoimitukset noudattaen samalla kaikkia apteekkien normaalia toimintaa sääteleviä lakeja ja viranomaisohjeita.

Uudenlainen tapa kehittää kiinnosti kentällä

Uuden luvun äärellä Samuli Hokkanen on erityisen innoissaan eApteekki Forumista.

”Se on foorumi, jossa keskustelemme asiakasapteekkiemme asiantuntijoiden kanssa alustan kehitystarpeista ja priorisoimme yhdessä seuraavia askeleita. Ilmoittautumisia on tullut todella paljon.”

eApteekin omistajuus siirtyi Apteekkariliitolta Crasmanille 1.6.2026.

”Haluamme johtaa digitaalisen apteekkiverkoston laajentumista ja kehittää apteekkipalveluita tavalla, josta hyötyvät sekä apteekkarit että asiakkaat.”

Samuli Hokkanen

CEO

Tutustu muihin artikkeleihin

TekoälyVerkkokauppaDigitaalinen liiketoiminta

Mihin menet verkkokauppa? Kolme oppia tuoreesta Paytrailin raportista

VerkkokauppaAutoalaTekoäly

Tekoäly autokaupan kiihdyttäjänä – Tehokkuus, sisällöt ja asiakaskokemus

VerkkokauppaB2B-verkkokauppaTekoäly

Agenttinen ostaminen B2B-kontekstissa

Verkkokauppa

Verkkokaupan kasvu 2026: skaalaaminen ei ole enää tekniikasta kiinni

VerkkokauppaTekninen arkkitehtuuriB2B-verkkokauppa

Mikä on Norce Commerce?

VerkkokauppaD2C-verkkokauppa

Tilauksen peruuttamistoiminnon tulee olla käytettävissä verkkokaupoissa kesäkuusta alkaen

Composable commerceCrasman kumppaninaVerkkokauppa

Crasman ja Norce Commerce kumppanuuteen - tehoa B2B-kauppaan ja suurten tuotemassojen hallintaan

TekoälyVerkkokauppa

Mitä on Agentic Commerce?