Yhdessä tekemisen meininki, joustavuus ja osaamisen kehittäminen ovat Crasmanin työkulttuurin vahvuuksia.

Tiina Heikkilä työskentelee Crasman Tampereella web developerina erikoisosaamisenaan front-end-koodaaminen, käyttöliittymät, hakukoneoptimointi ja analytiikka.

“Crasmanille tultuani olen päässyt vahvasti kiinni myös back-end-puoleen. On hienoa, kun työpaikka tukee ja kannustaa syventämään omaa osaamista. Viime aikoina minua on kiinnostanut lisäksi etenkin saavutettavuus ja siihen liittyvät vaatimukset”, Heikkilä kertoo.

Aiemmin pienemmässä yrityksessä työskenneltyään häntä kiinnostivat suuren digitoimiston mahdollistamat laajemmat projektit ja osaamisen kehittäminen.

“Crasmanilla erityisen hienoa on yhdessä tekemisen ja osaamisen jakamisen kulttuuri. Eri ihmisillä on eri vahvuudet, osaamiset täydentävät toisiaan eikä kenenkään tarvitse nokitella tai päteä. Tuntuu hyvältä, kun voin auttaa muita omalla osaamisellani ja toisaalta saada tarvittaessa apua. Johto kuuntelee työyhteisöä tarkalla korvalla ja kehittää tekemisen tapoja työntekijöiden toiveiden perusteella.”

Projektit pitävät mielenkiinnon yllä

Akrojoogaa, kiipeilyä ja skeittausta harrastava Heikkilä tunnustautuu vahvasti projekti-ihmiseksi niin työssään kuin vapaallakin: molempia yhdistää innostavissa tiimeissä toimiminen sekä valmiin lopputuloksen palkitsevuus.

Vapaa-ajan tekemiset eivät kuitenkaan juurikaan liity koodaamiseen, vaan esimerkiksi tapahtumajärjestämiseen, yhdistystoimintaan ja erilaisiin käsitöihin.

“Minusta tuntuu vähän hassulta alan vallitseva käytäntö, jossa koodarit työstävät vapaa-ajallaankin työtään sivuavia projekteja pysyäkseen taidoissaan ajan hermolla. Itse koen, että työtehoni ja terveyteni pysyy paremmalla tasolla, kun voin vapaalla uppoutua nimenomaan johonkin aivan muuhun”, Heikkilä summaa.

Heikkilälle tärkeää on myös työn joustavuus, joka toimii molempiin suuntiin. Tunteja on helppo tehdä sisään ja pitää joustovapaita silloin, kun töitä on vähemmän.

Yhtä lailla olennaista on työyhteisön yleinen viihtyvyys. Töissä pitää voida olla oma itsensä ja tuntea olonsa kotoisaksi. Tampereen toimiston porukka puuhaa vapaa-ajallakin paljon yhdessä esimerkiksi lautapeli-iltojen muodossa.

“Tykkään Tampereen toimistostamme etenkin siksi, että toisaalta olemme pienempi yksikkö, jossa kaikki tuntevat toisensa läheisemmin, mutta taustalla on kuitenkin suuremman työyhteisön osaamispankki ja edut”, Heikkilä miettii.

P.S. Vaikuttaako Crasmanin meininki houkuttelevalta? Olisitko kiinnostunut liittymään luovien nörttien porukkaamme? Jätä avoin hakemus!

Crasman avatar