Vexve on maailman johtava venttiiliratkaisujen toimittaja kaupunkien ja teollisuuden lämmitys- ja jäähdytystarpeisiin. Vaativiin sovelluksiin kehitettyjä Vexven venttiili- ja säädintuotteita sekä hydraulisen ohjauksen ratkaisuja käytetään kaukoenergiaverkoissa, voimalaitoksissa sekä rakennusten lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmissä.

Crasman Tampereen aluejohtaja Topi Jalonen on ollut yksityisyrittäjän ominaisuudessa Vexven yhteistyökumppani jo kauan ennen Crasmanille tuloaan.

-Yhteistyö alkoi jo vuosikymmen sitten tuotekuvista, esitteistä, julisteista ja muista printtituotteista. Crasman tuli mukaan kuvioon vuonna 2012, kun Vexven tuolloisen verkkouudistuksen alustaksi valikoitui Crasman Stage & Studio. Sen jälkeen on tapahtunut paljon, Topi kertaa.

 

vexve_ihmiset
Vexven Maija Lehtinen (vas.), Marjo Leikas ja Ann-Christine Wahl sekä Crasmanin Topi Jalonen.

Keskittäminen luo etuja

Crasmanin palvelut Vexvelle ovat laajentuneet tuotekuvista ja visuaalisesta suunnittelusta kokonaisvaltaiseen digiviestinnän kumppanuuteen, joka kattaa muun muassa verkkopalvelun jatkuvan kehittämisen sekä tuotetiedon hallinnan ja automaattisen pdf-generoinnin ratkaisuja.

-Crasman on yksi tärkeimmistä yhteistyötahoistamme markkinoinnin saralla. On ehdottomasti etu, että verkkopalvelun ja graafisen suunnittelun voi keskittää yhdelle kumppanille. Näin aikaa ei tarvitse käyttää siihen, että useita eri kumppaneita saatetaan ajan tasalle, luonnehtii Vexven asiakaspalvelu-, viestintä- ja markkinointipäällikkö Maija Lehtinen.

-Topi on luottomiehemme, joka tuntee tuotteemme läpikotaisin ja osaa toimia tulkkina markkinointitiimimme ja sivuston kehittäjien välillä. Hän tietää myös, mikä on teknisesti mahdollista ja pystyy nopeasti arvioimaan, ovatko toiveemme realistisia, Vexven viestinnän ja markkinoinnin asiantuntija Ann-Christine Wahl miettii.

Moderni verkkopalvelu palvelee paremmin

Vexven viimeisin verkkopalveluversio syntyi jälleen yhteistyössä Crasmanin kanssa ja julkistettiin kesällä 2018.

Vanhan, tuotekeskeisen sivuston tilalle haluttiin asiakaslähtöisempi palvelu, joka sisältää paljon muutakin kuin pelkkää teknistä dataa ja antaa paremmat lähtökohdat kasvulle. Uusi verkkopalvelu sisältääkin rikkaan tuotetiedon ja tuotekuvien lisäksi esimerkiksi monipuolisen tuotehaun ja toiminnallisuuksia, jotka palvelevat yhtä lailla Vexven asiakkaita, suunnittelijoita ja talon omaa väkeä.

-Sivusto on saanut asiakkailta ja jälleenmyyjiltä kehuja helppokäyttöisyydestään ja tiedon nopeasta löydettävyydestä. Sillä on myös valtava merkitys asiakashankinnan kannalta: raikkaan näköinen ja nykyaikainen sivusto herättää heti kiinnostuksen, Maija Lehtinen pohtii.

 

"Crasmanin kanssa toimiessa voi luottaa siihen, että palvelun laatu on korkea ja kysymyksiin vastataan nopeasti.
MARJO LEIKAS, markkinoinnin asiantuntija

 

Helppo viestintä nopeuttaa projekteja

Crasmanin yhteistyö Vexven kanssa pohjautuu molemminpuoliseen luottamukseen, mikä mahdollistaa sivuston joustavan jatkokehityksen.

-Meitä kiinnostavat kaikenlaiset digitaaliset palvelut ja ratkaisut, joiden avulla voimme palvella asiakkaitamme paremmin ja helpottaa ostopäätöksen tekemistä. Tulevaisuudessa verkkopalvelu on tarkoitus integroida entistäkin paremmin omiin järjestelmiimme, Maija Lehtinen kertoo.

-Crasmanin kanssa toimiessa voi luottaa siihen, että palvelun laatu on korkea ja kysymyksiin vastataan nopeasti. Olemme myös tykänneet siitä, että voimme kommunikoida suoraan esimerkiksi koodarien kanssa eikä viestintään tarvita välikäsiä. Uusiin hankkeisiin ja projekteihin ryhtyminen on helppoa, kun pohjatiedon ja luottamuksen taso on kunnossa, Vexven markkinoinnin asiantuntija Marjo Leikas miettii.

Crasman avatar