Kun vakiintunut yritys perustaa verkkokaupan, ei työtä koskaan aloiteta puhtaalta pöydältä: ratkaisut on kytkettävä olemassa oleviin järjestelmiin. Suomen johtavan urheiluvälineketjun tapauksessa projektin vaatimuksia kasvattivat laaja ketjuliiketoiminta, suuri tuotevalikoima ja kova kauppatahti.

Jo käynnistysvaiheessa tiedettiin, että mammuttihankkeessa rakennetaan helppokäyttöistä kauppaa, joka palvelee asiakkaita laadukkaasti ja asiantuntevasti kellon ympäri.
intersport

 

"Ottaen huomioon Intersportin aseman Suomen johtavana urheiluketjuna verkkokaupan puuttuminen oli merkittävä vaje. Nykyään verkossa tutkaillaan valikoimaa ja vasta sitten lähdetään kivijalkaan ostamaan. Siksi haluamme tarjota kattavat tiedot tuotteistamme jo ennen kauppaan menoa.
Toivoimme verkkokauppaa, joka viestii laatua ja asiantuntijuutta sekä tukee kivijalkakaupan brändiä. Crasman kehitti meille kaikilla päätelaitteilla toimivan alustan, jonka tekniset ratkaisut vastaavat juuri meidän tarpeitamme. Saimme verkkokaupan, joka on kuluttajille mahdollisimman yksinkertainen, ja silti visuaaliselta toteutukseltaan kiinnostava.
ILKKA SAASTAMOINEN, verkkokaupan johtaja, Intersport Finland Oy

 

Hyöty irti vanhoista sisällöistä ja järjestelmistä

Intersportin ensimmäistä verkkokauppaa lähdettiin rakentamaan tilanteessa, jossa kulutuskäyttäytyminen verkossa ja kivijalkamyymälöissä oli myllerryksessä. Digitaalisen toteutuksen tuli palvella sekä niitä asiakasryhmiä, jotka shoppailevat verkossa, että niitä, jotka tekevät lopullisen ostopäätöksensä vasta kivijalassa.

Intersportilla oli valmiiksi käytössään liiketoiminnan kannalta keskeisiä teknisiä järjestelmiä ja vanhassa verkkopalvelussa laadukasta sisältöä. Räätälöityä toteutustapaa lähdettiin suunnittelemaan niin, että näistä olemassa olevista resursseista saatiin kaikki hyöty irti.

Perustana vaivaton ja selkeä käyttäjäkokemus 

Verkkokauppahanke ulottui aina varastonhallinnasta myymälöiden kassajärjestelmiin. Intersport oli jo vuotta aiemmin ottanut käyttöön Crasman Studio -tuotetiedonhallintajärjestelmän myymälä- ja markkinointimateriaalejaan varten. Vahvasti visuaalisuuteen ja kuviin perustuvassa verkkokaupassa tämän materiaalin hyödyntäminen oli keskeistä.

Suunnittelun lähtökohtina olivat vaivaton ja selkeä käyttökokemus. Päämääränä oli verkkokauppa, joka paitsi vastaa kuluttajien muuttuviin tarpeisiin, myös ohjaa heitä sisältöjen avulla harrastamaan paremmin.

intersport

Toteutus

Verkkokaupassa keskityttiin etenkin sujuvaan ostoputkeen, jossa tuotteiden valinta, ostaminen ja palauttaminen on tehty helpoksi. Selkeät näkymät ja tuotenostot parantavat käyttökokemusta ja ohjaavat asiakkaiden liikkumista verkkomyymälässä.

Toteutus palvelee sekä verkossa että kivijalassa asioivien asiakkaiden tarpeita: kun myymälähakuun syöttää kotiosoitteen, se näyttää lähimpien myymälöiden sijainnin kilometrin tarkkuudella. Taustalla on ymmärrys siitä, että verkossa tarkasteltuja tuotteita halutaan usein kokeilla myymälässä.

Verkkopalvelussa asiakkaita palvellaan rikkaalla sisällöllä, mikä lisää kaupan kiinnostavuutta ja näkyvyyttä. Itse tuotettujen videoiden ja artikkelien lisäksi palvelu julkaisee RSS-syötteen kautta tulevaa päivittyvää sisältöä. Jatkuvan sisällöntuotannon kannalta merkittävää on myös se, että sisällönjulkaisu on vaivatonta eivätkä päivitykset edellytä välikäsiä. Joustava Crasman Stage -verkkopalvelualusta mahdollistaa muun muassa sen, että kauppiaat päivittävät itse liikkeitään koskevia sisältöjä.

Toteutuksen oleellisena edellytyksenä nähtiin sivuston nopeus. Saranat kestävät, vaikka ovesta tulee sisään 100 000 kävijää päivässä. Crasmanin toteutuksen tarjoama nopeus ja responsiivisuus antaa myös verkkokaupan asiakkaalle parhaan käyttömukavuuden eri päätelaitteilla. Tämän ansiosta yli 40 prosenttia asiakkaista vierailee kaupassa mobiililaitteella.

Kulissien takana Intersportin verkkokauppa on Suomen mittakaavassa poikkeuksellisen laaja toteutus. Se palvelee kävijämäärältään Suomen suurimpana Intersport-myymälänä. Käyttäjälle Intersport.fi on selkeä ja helppokäyttöinen kauppapaikka, joka ymmärtää tämän tarpeita ja rohkaisee asiantuntijuudellaan asiakasta kokemaan liikunnan iloa.


"Hanke sujui kivuttomasti. En ole koskaan nähnyt yhtä suuren mittakaavan projektia, joka olisi toteutettu näin lyhyessä ajassa. Erilaisten integraatioiden määrä on todella suuri, ja Crasman on selvinnyt niistä hyvin. Yritys oli vakuuttanut meidät jo aiempien projektien yhteydessä, joten heidän kanssaan oli helppo lähteä yhteistyöhön. Crasmanin toiminta on innovatiivista ja joustavaa. 'Ei onnistu' on vastaus, jota heiltä ei ikinä saa. He toteuttavat kaikki toiveemme uusista ominaisuuksista ja tekevät muutokset ripeällä aikataululla.
Sivusto on nopea ja on kestänyt kampanjoiden liikennepiikit. Olemme havainneet, että verkkokaupan ylläpitäminen on jatkuva prosessi, mutta varmalle pohjalle on hyvä rakentaa lisää.
ILKKA SAASTAMOINEN, verkkokaupan johtaja, Intersport Finland Oy

Lue myös Case Intersport: Kaupan valikoiman takana oleva hankintaketju on monimutkainen tavarapeli.

 

logo-intersport

 

Crasman avatar