Tuotetieto on verkkokaupan kannattavuuden kulmakivi, ja sen kehitys on osa verkkokaupan teknologiamurrosta. Yksi varteenotettava mahdollisuus on tekoäly, jonka hyödyt ovat helpot ja tuntuvat. Mutta hyödyt on poimittavissa vain, kun ensin perusta on kunnossa.

Teknologian kehitys nostaa jatkuvasti saataville palveluja, joita voi hyödyntää omassa verkkoliiketoiminnassa varsinkin silloin, kun organisaation diversiteetti on istutettu aidosti tiimeihin sisälle. Lue lisää siitä, miten teknologiamurros muuttaa myös ajattelun ja toimintatavat.

Tänä vuonna voimakkaan nousun on kokenut tekoäly. Viimeistään ChatGPT:n myötä se on noussut kaiken kansan tietoisuuteen.

Tekoäly on tuotetiedonhallinnan apu

Tekoälyn avulla voidaan parantaa ja tehostaa erilaisia järjestelmiä ja ohjelmistoja. Se ei kuitenkaan osaa arvioida, onko jokin ratkaisu hyvä tai huono, vaan se toteuttaa logiikkaansa ohjelmoinnin pohjalta. 

Tuotetiedonhallinnassa ja PIM-järjestelmän tehostamisessa tekoäly tuo paljon hyötyä. Akeneo nostaakin artikkelissaan seuraavat neljä käyttötarkoitusta tekoälylle:

  1. Chatbotit tarjoavat personoituja suosituksia ja neuvontaa.
  2. Personointi ja kohdennettu markkinointi - asiakkaan osto- ja selaushistorian mukaisia kohdennettuja tuotteita ja palveluita.
  3. Mukaansatempaavia ostoskokemuksia tarjoavat esimerkiksi housupuvun virtuaalinen sovittaminen, keittiön virtuaalisuunnittelu ja valmiin ratkaisun 3D-kuva tai nojatuolin sijoittaminen virtuaalisesti omaan olohuoneeseen.
  4. Sisäisten toimintojen virtaviivaistaminen - asiakasdataa analysoimalla voidaan tehostaa esimerkiksi varastonhallintaa ja markkinointia.

Hyvä tuotetieto on edellytys tekoälylle

Tehokas tuotetiedonhallinta luo perustan tuotetiedon hyödyntämiselle. Kun asiakas etsii tuotetta sen ominaisuuksien perusteella tai hänelle ehdotetaan ostokäyttäytymiseen perustuen vastaavia tai liittyviä tuotteita, tulee näiden ominaisuuksien löytyä tuotteelta. 

Tekoäly ei auta mikäli tuotetiedot eivät ole kunnossa. Puutteellisilla tai väärillä tiedoilla tarjolla on vain huono tuotekokemus.

Tuotteelta tulee löytyä tieto, jonka avulla se voidaan luokitella oikein; esimerkiksi kuuluuko kasvi sisä- vai ulkokasveihin, onko se kenties hedelmäpuu ja ovatko hedelmät syötäviä. Näin asiakas voi suoraan navigoida oikeaan tuoteryhmään. 

Tämän jälkeen tarvitaan tarkentavia tuotetietoja muun muassa valon, kastelun ja maaperävaatimusten osalta. 

Laita siis ensin tuotetiedot kuntoon ja valjasta sitten tekoäly avuksesi.

Hyvä tuotekuvaus syntyy punnitulla ja kohdennetulla tiedolla

Pyysin tekoälyä kirjoittamaan oman versionsa tekoälyn ja tuotetiedon hyödyntämisestä. Sain eteeni varsin hyvää tekstiä, jota en kuitenkaan halunnut laittaa sellaisenaan tähän.

Miksi en? Koska tekoäly on ammentanut tietonsa erilaisista lähteistä, eikä se käytä sitä lähdekriittisesti. Samasta syystä myös tuotetiedon pohjatyö on tehtävä hyvin, eikä siihen riitä pelkkä tekoälyn tuoma suodattamaton tieto.

Lue lisää siitä, miten kirjoitat hyvän tuotekuvauksen asiakkaille ja hakukoneille.

 

ChatGPT tuotti 100 sanan tekstin aiheesta tuotetieto ja tekoäly. Teksti on geneeristä eikä sellaisenaan käytettävissä laadukkaassa sisällössä.

Lotta Multimäki on tuotetiedonhallinnan asiantuntija. Crasman on kumppanisi tuloksellisen digitaalisen liiketoiminnan tekemiseen, joka tarjoaa ratkaisuja tuotetiedon ja aineistojen hallintaan.

Voit ottaa meihin yhteyttä kaikissa tuotetiedonhallintaan liittyvissä asioissa, autamme mielellämme!

Ota yhteyttä

Lotta Multimäki avatar