Virtuaalifarmaseutit, sähköiset lääkelistat, valmiit päiväannospussit ja sähköiset valtakirjat – Suomen Apteekkariliiton jäsenilleen tarjoama digikanava mahdollistaa jatkossa paljon sekä yrittäjille että asiakkaille.

Verkkoapteekit ovat ympäri Suomea toimivien apteekkien resepti- ja käsikauppalääkkeiden sekä muiden apteekkituotteiden myyntikanavia verkossa. Toiminta ei ole Suomessa uutta, mutta verkkoapteekkien kysyntä on ollut tähän asti melko vaatimatonta.

Kun korona iski, moni asia muuttui tavassamme asioida – myös apteekeissa. Harva osasi ennustaa verkkoapteekeille kokonaan uutta käyttäjäkuntaa.

Kotiin määrätyt seniorimme osoittautuivat yllättävän digivalmiiksi.

"Käyttäjämäärissä näkyi piikki keväällä 2020 nopeasti, vain muutamissa päivissä. Yli 60-vuotiaat verkkoapteekin asiakkaat ottivat käyttäjätilastot haltuun 30-vuotiailta, jotka aiemmin muodostivat suurimman asiakaskunnan. Apteekkipalveluita muutoinkin eniten käyttävä ryhmä näkyi ensimmäistä kertaa suurimpana myös verkon puolella", Apteekkariliiton farmaseuttinen johtaja Charlotta Sandler kertoo.

Brandphoto. Charlotta Sandler, Apteekkariliiton farmaseuttinen johtaja
Kuva: Brandphoto. Charlotta Sandler, Apteekkariliiton farmaseuttinen johtaja.

Verkkoapteekin piti siis nopeasti olla niin sanotusti tikissä. Syksyn 2020 isossa muutoskohdassa Crasman tuli mukaan rakentamaan vastuullista apteekkialan kasvupyrähdystä ja otti Magento-verkkokauppajärjestelmälle luodun eApteekki-alustan kehitettäväkseen.

Uuden käyttäjäryhmän aikaansaama kysyntä edellyttää verkkoapteekilta helppoa käyttöliittymää ja varmaa toimivuutta. Jaetulla pilvialustalla toimii yli 100 verkkoapteekkia ja lisää on tulossa, sillä Apteekkariliitto odottaa digitaalisten kanavien yleistymistä merkittävästi lähivuosina. Mikä siis muuttuu apteekkikentässä?

Apteekeista rakennetaan vastuullisia ja palvelevia myös verkossa

”Lähiapteekeille tulee olemaan tilausta jatkossakin, mutta digikanava tarjoaa palveluihin uudenlaista joustavuutta esimerkiksi erilaisten toimitustapojen ja etäneuvonta- ja puolesta-asiointipalveluiden muodossa”, Charlotta Sandler toteaa.
Verkkoapteekki on Suomessa kytketty yksittäiseen apteekkilupaan. Järjestely takaa sen, että apteekit tulevat palvelemaan jatkossakin kivijalassa syrjäseuduilla.

Lääkkeet tarvitsevat standardoidut olosuhteet myös kuljetettaessa. Siksikin varastoja tarvitaan joka puolella Suomea eikä keskusvarastotoiminta ole lääkkeiden kohdalla edes tavoitteena.
Charlotta Sandler korostaa verkkoapteekissa kaiken apteekkitoiminnan terveydenhuollollista vastuuta ja velvoitetta: apteekista ostetaan paitsi lääkkeet, myös neuvonta niiden turvalliseen käyttöön.

Henkilökohtainen kontakti syntyy apteekkariin myös verkossa reseptilääkkeitä tilatessa. Lisäksi muuta neuvontapalvelua on halutessa saatavilla puhelimitse, viestitse ja chatin välityksellä.

Tilaa ja nouda – myös läheisen puolesta

Tällä hetkellä yleisin tapa käyttää verkkoapteekkia on lääkkeiden tilaaminen verkosta omaan kivijalka-apteekkiin tai noutolokeroon. Hyvin paikallista siis – alle puolet tilauksista toimitetaan asiakkaille postitse tai esimerkiksi pikatoimituksella taksin kuljettamana.

Pian verkkoapteekissa voi asioida läheisen puolesta suomi.fi-valtakirjalla ja tunnistautumisella. Tämä tulee helpottamaan esimerkiksi eri paikkakunnalla asuvien lapsien huolta ikääntyvien vanhempiensa lääkinnästä.

Myös omien lasten lääkkeet on pian mahdollista saada verkkoapteekista. Aiemmin tämä oli mahdollista vain kivijalassa, koska lapsi ei voi itse tunnistautua sähköisesti.

Virtuaalifarmaseutteja ja lääkkeiden kestotilauksia

Suomalainen apteekkijärjestelmä on jo hyvin digitalisoitunut. Esimerkiksi Saksassa vasta mietitään sähköistä reseptiä, kun meillä se on ollut käytössä jo kymmenen vuotta.

Verkkoapteekki tulee jatkamaan tätä kehitystä, ja tulevaisuudessa asiakkaan palvelupolku tulee sujuvoitumaan entisestään, kun palveluhaasteita esimerkiksi korvausjärjestelmän suhteen saadaan ratkottua virkamiesten avustuksella.

Charlotta Sandler näkee verkkoapteekin tulevaisuudessa pelkkiä mahdollisuuksia.

Virtuaalifarmaseuteista potilaan sähköisiin lääkelistoihin, säännöllisen lääkityksen helppoihin lisätilauksiin tai säännöllisen lääkityksen tilaamiseen valmiissa päiväannospusseissa – apteekkipalvelujen tulevaisuus näyttää hyvältä yhdistelmältä paikallista ja digitaalista.

 

Haluatko kuulla lisää? Tutustu eApteekkiin.

Samuli Hokkanen avatar