Crasmanin hallitus on kutsui yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi 1.1.2022 alkaen Samuli Hokkasen, joka siirtyi uuteen tehtäväänsä strategiajohtajan paikalta. Aiempi toimitusjohtaja Pasi Kervinen jatkaa yhtiön hallituksen puheenjohtajana. 

"Olen saanut olla mukana Crasmanin koko 25 vuoden matkan ja siitä valtaosan toimitusjohtajan tehtävässä. Koen, että nyt on oikea hetki mennä eteenpäin ja tuoda johtamiseen tuoretta näkemystä ja ajattelua, jota Samuli ehdottomasti edustaa. Jatkan hallituksen puheenjohtajan tehtävässä ja teen läheistä yhteistyötä Samulin ja johtoryhmän kanssa myös jatkossa”, kertoo hallituksen puheenjohtaja Pasi Kervinen.

“Aloitin ensimmäistä kertaa Crasmanilla vuonna 2004 ohjelmistokehittäjänä. Sen jälkeen omat kiinnostuksen kohteeni veivät minua urallani ensin myynnilliseen rooliin ja myöhemmin uuden liiketoiminnan rakentamisen sekä strategisen konsultointityön pariin. Olen saanut palata Crasmanille ammatillisiltani retkiltäni jo useamman kerran – yrityksessä on nähty arvoa sille, että työntekijä on hakenut kokemusta ja oppeja muualta”, kommentoi Samuli Hokkanen.

“Lopulta minut veti kansainvälisestä konsulttitalosta Crasmanille takaisin yrityksen konstailematon kulttuuri. Suomalaisessa työelämässä puhutaan nykyään paljon intohimosta ja yrityskulttuurin muotoilemisesta. Tällekin on paikkansa, mutta uskon vahvasti, että hyvä tulos ja toimiva yrityskulttuuri saavutetaan pitämällä hyvää huolta ihmisistä. Crasmanin tarinan seuraavan luvun alkaessa ajattelenkin, että uuden liiketoiminnan kasvattamisen lisäksi tärkein tehtäväni toimitusjohtajana on tukea Crasmanin hienoa osaajajoukkoa ja omaleimaista luovien nörttien kulttuuria. Toivon että devaajatausta ja pitkä polku toimitusjohtajaksi auttavat minua pitämään jalat sopivasti maassa”, päättää Hokkanen.

 

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Samuli Hokkanen, samuli.hokkanen@crasman.fi, 040 548 6381
Hallituksen puheenjohtaja Pasi Kervinen, pasi.kervinen@crasman.fi, 044 548 0606

Crasman avatar