Rekrytointirintamalla kävi kuhina, kun vuoteen mahtui 19 uuden crasmanilaisen perehdyttäminen. Samalla kasvatimme liiketoimintaamme työhyvinvoinnista tinkimättä. Crasmanin viime vuosi oli siis aikamoinen. Miten kaikki tehtiin ja mitä tänä vuonna tapahtuu? Aihetta avaa henkilöstöstä vastaava Pinja Kankare.

Crasmanilla tehtiin vuonna 2021 monenlaista sisäistä ja ulkoista projektia, uusien kollegoiden perehdyttämistä ja liiketoiminnan kasvatusta kaikilla rintamilla.

Joulun jälkeen meidän upea 91-henkinen crasmanilaisten porukka sai hengähtää ylimääräisillä palkallisilla vapailla, joka tuntui olleen viime vuoden trendaavin joululahja. Monesti se paras kiitos onkin mahdollisuus pysähtymiseen ja vapaa-ajan viettämiseen läheisten kanssa tai muuten vaan itselle mielekkäitä asioita tehden.

Crasmanilla viihdytään hyvin ja pitkään

Olemme yhteisö, jossa pidetään kiinni ihmisistä sellaisina kuin he ovat - emme paikka, josta käydään hakemassa merkintä CV:hen ja jatketaan matkaa.

Omaa viestiään kertoo Crasmanin alhainen vaihtuvuusprosentti, joka on jo vuosia ollut 5-7 % vuotuisen tason tietämillä. Tämä on seikka, josta itse pyrin pitämään tiukasti kiinni.

Vaihtuvuus ja ammatillinen kehitys on tietenkin tavallinen osa työelämää, mutta useasti myös ihmisiä kuuntelemalla ja työtä tuunaamalla saadaan pidettyä oman kasvunsa kanssa pohdiskelevat ihmiset talossa. Meillä pyritään huomioimaan kaikki yksilöinä.

Myös rekrytoinnissa olemme saaneet kääriä hihat. Vuoden 2021 aikana aloitti 19 uutta crasmanilaista. Tämä on aivan huikea kasvu verrattuna aiempiin vuosiin!

Myös vuosi 2022 lupailee hyvää, ja rekrytointirintamalla tullaan tuskin näkemään hiljentymistä. Haluamme kasvaa hallitusti. Meille on tärkeää, että laadukkaan perehdytyksen lisäksi jokainen uusi crasmanilainen löytää paikkansa, tutustuu kollegoihin ja pääsee vaikuttamaan työpaikkansa käytäntöihin.

Kasvavan Crasmanin luotsaaminen vaatii taidokasta ja ennakoivaa johtamista

Tämän vuoden tärkeimpiä töitä on huomion ohjaaminen meidän kulttuuriimme, ihmisiin ja johtamiseen. Haluamme tarjota ensiluokkaista palvelua esihenkilötyössä, unohtamatta johtamistyötä tekevien ihmistemme tukemista ja jaksamista.

Crasmanin kaltaisessa yrityksessä, jossa muodollisia hierarkioita tai organisaatiorakenteita on minimaalisesti, johtamistyötä tehdään paljolti arkisissa kohtaamisissa ja vuorovaikutuksessa, yhdessä keskustellen.

Myös oma tiimini tulee kasvamaan. Painotus yhä parempaan työntekijäkokemukseen, laadukkaaseen johtamiseen sekä ensiluokkaisen rekrytointiin säilyvät edelleen vahvana.

Jatkossa hyppään itse ohjaamaan tätä tekemistä ja annan rekrytoinnin ja hallinnollisten tehtävien koordinoinnin taitavien tiimiläisteni harteille. Vaikutan osana meidän johtoryhmää ja tuon pöytään henkilöstöagendaa, työskennellen kiinteässä yhteistyössä meidän bisneksen kanssa.

 

P.S. Vaikuttaako Crasmanin meininki houkuttelevalta? Olisitko kiinnostunut liittymään luovien nörttien porukkaamme? Jätä avoin hakemus! Koska arvostamme aikaasi, luemme kaikki hakemukset ja vastaamme jokaiselle hakemuksen lähettäneelle.

Pinja Kankare avatar